Terveisiä I Love Me -messuilta

21.10.2025

Viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa järjestettiin Pohjois-Euroopan suurin hyvän olon tapahtuma, I Love Me messut. Saman katon alle oli koottuna kauneuden, muodin, hyvinvoinnin ja terveyden kiinnostavimmat brändit ja trendit.

Vierailin itse ensimmäistä kertaa kyseisillä messuilla ja odotin erityisesti kauneuden ja hyvinvoinnin pisteillä vierailua. Tarjonta oli todella laaja ja oli mahtava päästä kiertelemään toinen toistaan upeimpia messuosastoja, joissa alan ammattilaiset olivat kertomassa tuotteistaan ja palveluistaan. Selkeinä trendeinä nousi esiin korealainen kosmetiikka, esteettiset palvelut, hampaiden valkaisu ja erilaiset terveydelle hyödylliset juomat kuten kollageenijuomat.

Näin opiskelijana ja aloittavana ammattilaisena, messut oli todella inspiroiva kokemus itselle. Ja mikä parasta, niin kauneudenalan ammattilaiset ja opiskelijat pääsivät vierailemaan tapahtumassa ilmaiseksi! Ammattilaiskävijöille oli tänä vuonna kehitelty oma ammattilaisseminaari ja näyttely, jossa oli mahdollisuus päästä verkostoitumaan ja tutustumaan kauneuden ja muodin ammattilaistoimijoihin.

Ja sitten parhaimpaan osuuteen, eli mitä tarttui mukaan messuilta! Ostoskorista löytyi muutama eri sävyinen geelilakka, pari erilaista poranterää geelilakkauksia ja manikyyriä varten, testiin uusi kosteuttava ja rauhoittava seerumi talvea vasten, pino korealaisen kosmetiikan sheet maskeja ja viimeisenä vielä sokerointiin avuksi sokerointilasta. Kaikki ostokset oli todella tarpeellisia ja en malta odottaa, että pääsen testailemaan kaikkia tuotteita! :)

Messuterveisin,

Iida